AMENHOTEP- lehtijuttuni Ultrassa 2/2013 & Tuula Pelttarin kirja-arvostelu

VALKOISEN LOOTUKSEN LAULU
Uusi Liitto Sinun ja Luojasi välillä.

EKNATON JA NEFERTITI AVARUUS.jpg

Kun luin nuorena Sinuhe Egyptiläisen tarinaa ja siihen olennaisesti liittyvää faarao Eknatonin eli Akenatonin kohtaloa lävitseni kulki voimallinen säväys. Jotakin tuttua, jotakin rakasta, niin läheistä….

Myöhemmin käydessäni Kairon Egyptiläisessä museossa, useampaankin kertaan tässä elämässä, jalkani veivät aina Eknatonia ja hänen perhettään esittelevälle osastolle, eikä minua tahtonut sieltä pois saada kulumallakaan! Eknaton, Nefertiti ja heidän pitkäkalloiset tyttärensä ja se miten heidät kuvattiin maalauksissa ja patsaiden kautta oli jotakin erilaista, kuin se Egypti joka myös tuntui tutulta, vanhan valtakunnan ajalta.

Akenatonin perheen yhteisenergia tuntui ja tuntuu edelleen hyvin pyhältä, kauniilta ja viattomalta. Ja huolimatta asiantuntevista egyptologeista, jotka kammioissaan asiaa ovat tutkineet ja todenneet Eknatonin ja Nefertitin olleen kehoiltaan vajavaisia, tai jopa “vesipäitä”, olen ollut aina vakuuttunut, että asianlaita on aivan toinen. Heidän geneettinen koodinsa on vain sekoitus maapallon ja jonkin muun järjestelmän DNA:ta.

 Tiya

Matkan varrella henkisen heräämisen tikapuita kiivetessäni törmäsin Eknatoniin useampaankin kertaan erilaisissa meditaatioissa, sisäisillä matkoillani sekä unissani. Viimein muutamia vuosia sitten hän toi minulle Ankh-ristin, jota aiemmin ei ollut halunnut luovuttaa… Avain ikuiseen elämään. Kuitenkin vasta viime kesänä, kesäloman tiimellyksessä, ilmoittautui tämä herkkä sielu tietoisemmin ja kertoi, että yhteistyömme voi alkaa.

Jo pidempään olin tiennyt, että ryhdyn kouluttamaan ihmisiä pidemmän kurssisarjan myötä, mutta juuri aavistustakaan ei ollut mikä aihepiiri tarkalleen ottaen on ja mikä on tuon kurssin aineisto. Kesällä se selvisi kun Eknaton, eli Amenhotep IV kertoi, että voisimme kirjoittaa yhdessä tekstin, jonka hengessä myös kurssitus tapahtuisi. Tekstin nimeksi tuli Valkoisen Lootuksen Laulu ja näin viime syksynä myös Valkoisen lootuksen mysteerikoulun ensimmäinen kurssiporukka aloitti koulutuksen, jossa tämä historiastakin tunnettu entiteetti toimi myös opettajana kanssani, vaimonsa kanssa.

Opetusteksti on nyt julkaistu kirjana ja kuten faaraomme itse sanoo: “Se ei ole romaani, vaan henkisen heräämisen kaava.” Sanat kertovat vain osan totuudesta, sillä tekstiin on myös koodattu valonkoodi, jonka jotkut herkät lukijat ovatkin jo havainneet tekstiä lukiessaan. Eknaton hallitsi vain noin 17 vuotta, mutta tuo aika oli mittaamattoman arvokas. Sinä aikana koodattiin ihmisen DNA:han ylösnousemuksen koodi, kristustietoisuuden koodi, jotta myöhemmin tulleella valon mestarilla Joshualla oli helpompi tulla tekemään työnsä maan piiriin ja jotta meillä heidän jälkeensä tulleilla olisi mahdollisuus kulkea sitä lyhyempää tietä takaisin hengen kotiin.

Eknaton kertoo, kuinka hänen piti tulla maailmaan, sillä tuohon aikaan vallitsi Egyptissäkin suuri sekaannus. Oli useita Jumalia ja ihmiset olivat hämmentyneet, sillä he eivät ymmärtäneet,että nuo Neterit, eli Jumaluudet olivat vain sen Yhden korkeimman olemuspuolia, eivätkä tahoja joita tuli palvoa tai joille tuli jopa uhrata. Ykseydestä oli tullut patsaiden palvontaa. Eknaton tuli, oman kertomuksensa mukaan varustettuna erilaisella käyttövälineellä eli keholla, sellaisella jossa oli maan DNA:n lisäksi myös Siriuslaista ainesta. Ja hän tuli solmimaan Uuden liiton, jotta ihmiskunnan henkinen kasvu nopeutuisi.

Hän tuli tuomaan ehdottoman rakkauden ja ehdottoman ykseyden sanomaa. Hän ei kumarrellut kuvia, ei tehnyt kompromisseja vaikka sen aikainen papisto ja hallintokoneisto olisi niin toivonut. Jos hän olisi tehnyt kompromisseja työssään, ei kristustietoisuus ja ylösnousemuksen kaava olisi tullut koodatuksi ihmisten genetiikkaan kuten tarkoitettu oli. Kultainen aikakausi, jonka kerrotaan alkaneen vuoden vaihteessa on juuri Kristustietoisuuden aikaa, sydän ohjaa ja egomieli on sen halukas palvelija.

Hallitsijana häntä on pidetty heikkona, raajarikkona, mutta… kenellä tosiasiassa on niin paljon rohkeutta seistä vakaumuksensa takana, että antaa mieluummin kehonsa tulla surmatuksi, kuin luopuu vakaumuksestaan? Eknaton oli pasifisti, ehdoton rauhan kannattaja, ei siis kovin suosittu hahmo vallanhaluisten sotilaiden ja hallinnon virkamiesten keskuudessa. Jonkin verran hän kertoo tästä omasta roolistaan tuona aikana tekstin myötä, mutta pääasia tekstissä ei ole hänen kohtalonsa tai olemuksensa, vaan sanoma, jota hän puolisonsa kanssa opetti myös omana aikanaan Aton-kulttina tunnetun koulutuksen myötä Amarnassa, Valon kaupungissa.

Akenatonin sanoman ydin voitaneen kiteyttää seuraavaan: “ On olemassa kaksi tietä Jumalan luokse, kaksi tietä totuuteen. Ja toinen niistä on pitkällinen kulkea. Tie joka haarautuu moneen kertaan. Tie joka johtaa moniin saleihin, moniin uskontoihin, useisiin inkarnaatioihin, lähes loputtomasti. Ja toinen tie, tämä uusi. Uusi Liitto.”

Ja toinen ydinopetus kuuluu näin: “Ulkopuolellasi ei ole mitään. Kaikki minkä koet, koet tietoisuutesi sisällä, eikä ole olemassakaan mitään sellaista kuin “ulkopuoli”. Kun puhutaan vihkimystiestä, matkaat sitä omassa Itsessäsi. Kun puhutaan chakroista, ne ovat sinussa. Kun puhutaan Merkaba-valokehosta, se tarkoittaa, että Sinä Olet Se. Ja kun puhutaan Tarot-korttien kuvaamista tietoisuuden tiloista vihkimystietäsi kulkiessasi kohden Itseoivallusta ja Jumal-oivallusta, ne kuvaavat sinun kulkemistasi Omassa Itsessäsi, tiedostamisesi sisällä. Kaikki mitä voit koskaan tiedostaa tai kokea on siellä, sinun sisäavaruudessasi.”  

Eknaton oli omana hallintoaikanaan ykseyden ja pyyteettömän rakkauden lähettiläs. Rakkaudesta hän opettaa seuraavalla tavalla: “Rakkauden pienikin pisara riittää korjaamaan haavoitetun sydämen. Pienen pieni rakkauden teko. Ymmärrys, tai puhdas aikomus… Se saa ihmeitä aikaan!

Kokeile! Antaudu päivittäin rakkauden palvelukseen. Ole sen halukas orja! Anna sen virrata kauttasi kyselemättä ja huomaat tulevasi päivä päivältä enemmän valoksi ja Jumalan kaltaiseksi, Jumalaksi.”

Mysteerikouluissa ennen ja nyt syvät viisaudet opittiin meditaation, syvän pohdiskelun kautta. Ensin on tieto, sen jälkeen ymmärrys, mutta sekään ei riitä. Viimeiseksi on aika oivalluksen. On aika OLLA itse tuo “tieto” ja “ymmärryksen valo”. Tieto ei vapauta meitä egomielemme kahleista, vain kokemus vapauttaa. Emme tarvitse enää tänä uutena aikana uutta tietoa valoamme peittämään, vaan vapautusta käsitteiden suosta. Kun saamme kokemuksen valosta sisällämme, Pyhästä Hengestä, korkeammasta Itsestämme eli Yli-sielustamme, Se tulee meidät vapauttamaan. Sillä ei mieli voi vapauttaa itseään mielestä, eikä ego tehdä egoa tekemättömäksi. Tarvitaan korkeampi näkemys ja kokemus, joka tuo rauhan.

 

Tuota Uutta liittoa Eknatonina tunnettu mestari tarjoaa nyt myös Sinulle tämän kirjan kautta ja sen energiayhteyden kautta, jonka kenties saat jopa vain suunnatessasi tietoisuutesi valokeilan tähän mestariin tai Nefertitiin, hänen puolisoonsa ja kaksoisliekkiinsä. Nefertiti opettaa meitä kirjan sivuilla myös uudenlaiseen seksuaalisuuteen, kosmiseen tantraan eli seksuaalivoiman käyttämistä henkisen heräämisen polttoaineena.

Olemme uuden aikakauden alussa. Uusi liitto on totta meille nyt. Sen avain on Ihmeiden oppikurssin ja oppaani Adamoninkin opettama anteeksiantaminen asenteena. Ekantonin sanoin:

“Anteeksiantaminen on avain valaistumiseen. Hyväksyminen on anteeksiantamisen ensimmäinen muoto. Rakkaus on sen ilmaisu. Armo virtaa aina, kun on armon vastaanottaja, eli kun uskot olevasi sen arvoinen. Jumalan rakkaus on aina kanssasi ja tätä armoa ajattelusi alueella kutsutaan Pyhäksi Hengeksi.”

Valkoisen lootuksen laulu soikoon sydämessäsi ja johtakoon Sinut kotiin, Henkeen.

Amenhotep Valkoisen lootuksen laulu – kirjaa voi tilata Ultrasta, kirjailijalta, sekä BOD.sta ja hyvin varustelluista kirjakaupoista ympäri maan.

Marjut Moisala

 

TUULA PELTTARIN TEKEMÄ KIRJA-ARVOSTELU AMENHOTEP-KIRJASTA

http://www.ultra-lehti.com/kirjat/arv-amenhotep.html

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *